Inkeri Keskitalo

Inkeri Keskitalo - Ihminen Tavattavissa
“Jotta voin kohdata toisen ihmisen,
minun täytyy ensin kohdata itseni.”

– Tommy Hellsten –

Ihminen tavattavissa -terapeutti Inkeri Keskitalo

Vuonna 2008 lähdin Tommy Hellsten –instituutin (ent. Addicta) kasvuryhmään.

Aluksi kai ajattelin, että haen kasvuryhmästä jälleen yhden sulan hattuuni suorituskeskeinen terapeutti kun olin. Aika pian ymmärsin, että kyseinen koulutus ei ole muita varten, vaan ihan minua itseäni varten.

Itsetuntemusmatka on ollut antoisa, mutta myös rankka. Itsensä katsominen syvälle silmiin vaatii rohkeutta kohdata omat haavansa, pelkonsa, tarpeensa ja haaveensa. Kipupisteitä oli ja on edelleen.  Ihmettelin ja työstän edelleen lausetta ”Lähimmäiseni harrastaa henkistä väkivaltaa ja minä annan sen tapahtua.”

Kasvuryhmän jälkeen jatkoin Ihminen tavattavissa –terapeuttikoulutukseen, koska tunsin olevani vielä niin keskeneräinen. Sieltä löysin ”vauvamaailman”, merkityksellisen kasvodueton ja katseen merkityksen. Lopputyön tein aiheesta: ” Katson ja minut nähdään, olen siis olemassa”. Osallistuin yhtenä kirjoittajista myös Minuiksi- kirjan kirjoittamiseen v.2016. Aiheenani Rakastava katse riittää.

Matkan itseensä voi tehdä vain itse

Vaati uskallusta ja rohkeutta ottaa askelia haluttuun suuntaan. Tahdoin kasvaa omaksi itseksi lopultakin, sillä olinhan silloin jo yli 50-vuotias.Lisääntynyt tietoisuus auttoi siivoamaan turhaksi tulleita asioita. Opin käyttämään sanaa “EI”.

Vaikka matkan itseensä voi tehdä vain itse, itsensä kautta, kanssakulkijat ovat siinä erittäin suurena tukena ja peileinä. Itselleni kasvuryhmän ihmisistä ja koko meidän ”ihminen tavattavissa heimosta” on tullut rakkaita, ymmärtäviä myötäeläviä kohtaamaan minut ihmisenä ja toivottavasti myös toisinpäin.

Uskallan kysyä, mikä sinun traumasi onkaan? Jokainen voi vastata häpeilemättä, koska ei enää hylkää itseään. Kaikki ovat tulleet koulutukseen vähentääkseen omaa henkistä kärsimystään.

Vuorovaikutustaitojeni opiskelu jatkuu, sillä kuulin ajatelman ”Sinulla on suurin vaikutus toiseen ihmiseen vasta, kun olet OSOITTANUT ymmärtäneesi häntä.”

Inkeri Keskitalo - Ihminen tavattavissa
Inkeri Keskitalo - Ihminen Tavattavissa

Puhutaan ja kuullaan toisiamme!

Olen tavattavissa myös verkkoyhteydellä!

Tuttuja ihmisiä en voi ottaa asiakkaiksi, mutta ohjaan teitä mielelläni kollegojeni asiakkaaksi.

Jos tunnet terapian kutsuvan sinua tai tunnet jonkun, joka haluaa tutkailla itseään terapian muodossa, pyydäthän ottamaan yhteyttä yksityisviestillä tai sähköpostilla inkeri@keskitalo.me.

Ihminen tavattavissa -terapeutti Inkeri Keskitalo